REELSIN RESEPTI loppuvuonna 2023

Olet huomannut varmasti somessa reelsien eli kelojen lisääntymisen feedissä, kun selaat somea. Voimme kiittää siitä alun perin TikTokkia, jonka myötä hassut tanssivideot saivat suuren suosion. Sen jälkeen videot tulivat pikavauhtia muihinkin alustoihin, ja videon editointi on kaikissa kanavissa hyvin samantapaista.

Vaikka reelsejä on tullut tehtyä jo melko paljon, olen itse huomannut että tarvitsen siihen muistilistan, jotta en unohda oleellisia asioita.

Somea tehdessä kannattaa ilman muuta hyödyntää sekä reelsit että stoorit, koska ne näkyvät seuraajille eri tavalla ja niissä on myös erilaisia ominaisuuksia.

Tässä yksi esimerkki reelsistä

Instagram kehittyy koko ajan ja lanseeraa uusia ominaisuuksia käyttöön, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa ja me Suomessa taidamme olla aina se viimeisin maailman kolkka jossa nämä uudet toiminnot saadaan käyttöön. Seuraavaksi odotamme Threads -viestisovellusta, josta uhkaa tulla X:n (ex-Twitter) varteenotettava kilpailija.

Tässä blogissa kerron miten Instagramissa tehdään reels. Myös Facebookissa voi julkaista videon samaan tapaan, mutta Instagramissa muokkausominaisuuksia on enemmän.

Reelsiä tehdessä on tärkeätä miettiä etukäteen aihe, josta teet videon. Mieti samalla kuvaava ja kiinnostava otsikko, jonka kirjoitat kuvaukseksi. Silloin video löytää aiheesta kiinnostuneet ihmiset. Opetusvideossa OPI leipomaan tai NÄIN leivot omenapiirakan, asiantuntijuuttasi esille tuodessa esimerkiksi 5 vinkkiä täydelliseen omenapaistokseen.

KÄSIKIRJOITUS voi olla ranskalaisia viivoja, joissa listaat, mitä reelsissä tapahtuu. Suunnittele etukäteen kuvat ja videot sekä tekstit, mahdollinen musiikki tai lisätehosteet joita aiot käyttää.

Kysy itseltäsi näitä kysymyksiä: Mitä haluan kertoa seuraajilleni? Mitä hyötyä tästä reelsistä on seuraajilleni tai tililleni? Kenelle teen sisältöä, eli miten puhuttelen häntä? Älä ota kuitenkaan liian vakavasti. Somen ”hyöty” voi olla seuraajallesi myös viihdykettä tai samaistumista. Välillä voit myös auttaa tai opettaa yleisöäsi. Muista, että reelsin maksimipituus on 90 sekuntia.

Voit videoida reelsin suoraan Instagramiin kameralla tai kuvata etukäteen ja ladata ne kelalle. Jos kuvaat videon suoraan instagramin kelakameralla, näkymässä on valittavissa ääni, tehosteet, tausta, kysely, kesto, nopeus, asettelu ja ajastin. Näitä valitsemalla kameraan saa jo kuvatessa lisättyä ääntä ja tehosteita, mahdollista on myös valita ”vihreä taustakangas”, jolloin oma taustasi ei näy. Videolle voi myös asettaa ajan, jolloin se lopettaa kuvaamisen automaattisesti esim. 15 sekunnin kuluttua ja myös videon nopeuden voi säätää jo tässä vaiheessa. Suoraan kuvaamalla tarkoitus on, että video onnistuu ekalla kerralla.

Tässä näkymä Androidin Instagramin sovelluksesta, Iphonessa tekstit ovat hiukan eri paikoilla, mutta toiminnallisuudet ovat samat.

Reels kamera instagramissa
Mallit reelsissä

Mallit ovat myös kiva ominaisuus esimerkiksi tilanteeseen, jossa on paljon kuvia. Malleissa on trendaavia kappaleita, jotka on suunniteltu niin, että kuvien vaihto rytmittyy kappaleeseen. Niitä kannattaa kokeilla silloin, kun kuvan vaihto saa olla nopea.

erilaisia reels-malleja

Muista, että puhelinta katsotaan pystyasennossa, eli kaikki materiaali pitää olla pystysuunnassa (9:16) kuvattu. Kuvaruudussa on reunoilla alueita, jotka eivät näy, joten kuvaa oleelliset asiat ruudun keskelle.

Kun haluat ensin kuvata ja ladata valmiit videot tai kuvat reelsiin, siihenkin löytyy erilaisia keinoja. Voit viedä reelsiin kaikki haluamasi videot kerrallaan painamalla pitkään ja valita videot galleriasta. Silloin IG ehdottaa automaattisesti musiikin jonka se synkronoi videoleikkeisiisi. (Aika makee toiminto)

Kolmas keino on ladata videoita yksi kerrallaan ja lisätä tekstejä, musaa, tarroja ja tehosteita yhteen videoon kerrallaan. Alla olevassa valikossa olevien vaihtoehtojen kanssa saa vietettyä aikaa vaikka kuinka paljon, ja tarroissa mahdollisuuksia on valtavasti. Erilaisilla hakusanoilla tarroista löytyy monenlaista kivaa… Onkin hyödyllistä, että pohdit omalle brändillesi sopivimmat fontit, tehosteet tai tarrat, joita sitten käytät, jotta reelsisi on sinun näköinen ja seuraajiesi tunnistettavissa.

Linkkiä reelsiin ei vielä saa, ja se vähän harmittaa. Mutta, reelsistä pystyy lähettämään viestin ja sitä voi kommentoida. Instagramissa ainoastaan tarinaan eli stooriin saa linkin, josta asiakkaan saa johdatettua IG:n ulkopuolelle.

Kun olet lisännyt kelaan tekstejä, tarroja ja muuta tarpeellista, haluat ehkä vielä järjestellä niiden ilmaantumista ja ehkä leikata jotain videonpätkää lyhyemmäksi. Silloin klikkaat muokkaustilaan ja pääset käsittelemään videoraitaa, ääniraitaa ja teksti- ja tarraraitoja erikseen.

Alla olevassa ruutukaappauksessa näkyy kolme videota, joiden välillä on pieni valkoinen viiva. Siinä on videoiden vaihtokohta. Painamalla valkoista viivaa pääset muokkaustilaan valitsemaan erilaiset vaihdot klippien välille. Niistä voit valita sopivimmat omaan teemaasi.

videoiden vaihdot eli siirtymät

Tekstikenttä näkyy muokkaustilassa eri värisellä pohjalla, ja aktivoimalla sen, sitä pystyy lyhentämään ja pidentämään keltaisista kahvoista. Videoita voi myös leikata valitsemalla pilko, ja irrotetun osuuden aktivoimalla sen voi poistaa valitsemalla punaisen roskiksen kuvan.

reels ominaisuuksia

Järjestä uudelleen -kohdasta saa näkyviin kaikki videot, joiden paikkaa reelsissä voi järjestellä uudestaan tai miinuksesta sen voi poistaa kokonaan.

Jäkimmäisessä kuvassa säädetään yhden leikkeen nopeutta. Ensin video on pilkottu kahteen osaan ja aktivoidun leikkeen nopeus on valittu liukukytkimellä 0,8-kertaiseksi hidastukseksi.

Kun video on valmis, katso ja kuuntele se vielä kertaalleen painamalla pientä nuolta reelsin alla. Kun olet tyytyväinen, paina seuraava ja pääset julkaisusivulle. Mieti kansikuva, joka tulee näkyviin omalle tilillesi. Jos haluat, että se näkyy myös Gridissä eli etusivulla, muista että siinä näytettävät kuvat ovat neiön mallisia. Silloin reels-kansikuvasta leikkautuu pois ylä- ja alaosat. Nykyisin reelsiin voi merkitä kolme tiliä, jotka ovat mukana reelsissä, hyödynnä ne, jos teet kimpassa videoita, esim. tapahtumasta. Voit myös valita 3 aihealuetta, joita videossa käsitellään. Reelsin saa halutessa näkyviin tai piiloon Facebookin puolella.

Jos tuntuu että oma aika ei riitä somen sisällöntuotantoon ja kaikkien kommervenkkien opetteluun, ota yhteyttä. Autan mielelläni ihan käytännön asioissa. 

Yhteystiedot

REELSIN RESEPTIN MUISTILISTA

  1. Kässäri
  2. Videot tai kuvat
  3. Musiikki tai ääni (muista poistaa alkuperäinen ääniraita)
  4. Tekstit
  5. Tarrat
  6. Tehosteet
  7. Julkaisu: Valitse kansikuva, teksti ja # ja käy kaikki asetukset läpi (esim. Facebook-näkyvyys)

Reelsin maksimipituus on 1 min 30 sek.

Reelsin muokkaamiseen saa kulumaan aikaa, sillä mahdollisuuksia on paljon.

  • Leikkeitä voi tuoda kameran kansioista heti jo valitsemalla monivalinnan mahdollisuuden päälle.
  • Videoleikkeitä voi leikata (sakset)
  • Leikkeitä voi myös järjestellä (Järjestä uudelleen)
  • Videon nopeutta voi muokata (haluttu video aktivoituna, Nopeus)
  • ääniraitaan voi lisätä haluamansa musiikin tai käyttää videon ääniraitaa (Ääni)
  • Tekstikenttiä voi lisätä haluttuun kohtaan ja sitä voi muokata ja siirrellä joustavasti sopivimpaan kohtaan (Teksti)
  • Tehosteita on saatavilla määrättömästi, esim. lumisateen lisäys, taivaan värin muuttaminen jne. Kokeilemalla löytää melkein mitä vain…
  • Tarroissa on monia mahdollisuuksia, joista osa menee koko videon päälle ja osaa voi säätää vain tiettyyn kohtaan videossa. Vakiovalikosta löytyy esim. kellonaika, sijainti ja GIF-animaatioita.
  • Kun reels on valmis, ja haluat julkaista sen, käy vielä läpi julkaisuasetukset:
    • Kirjoita kuvateksti ja lisää siihen reelsiin sopiva, kuvaava otsikko, teksti ja hashtagit #
    • Voit päättää näkyykö reels myös IG-syötteessä vai ainoastaan reels-välilehdellä
    • Voit merkitä henkilöitä tai yrityksen IG-tilejä
    • Aihetunnisteita voit lisätä 3 kpl, joilla voit etsiä tietyntyyppisiä katsojia
    • Jos reels liittyy tapahtumaan, voit lisätä siitä muistutuksen.
  • Kun olet jo Pro reelsien teossa, voit käyttää myös malleja, joihin vaaditaan tietty määrä kuvia tai videoita. Niissä on määritelty jokaisen klipin kesto ja musat on valmiiksi mietitty malleissa. Lisäät vain omat klipit paikoilleen ja reels on valmis.

    Vielä yksi esimerkki reelsin suunnittelusta:

Reels on siis Instagramin ominaisuus, joka mahdollistaa lyhyiden videoiden näkyminen somessa. Näiden videoiden avulla voit esitellä erilaisia luovia sisältöjä, kuten reseptejä, käyttökokemuksia, ideoita tuotteen erilaisiin käyttötarkoituksiin, eli melkeinpä kaikkea jota voit videoida. Tässä on vielä esimerkki ”Reels”-videon reseptistä:

Käsikirjoitus aiheesta Omenapaistoksen leivonta: Lapsikin osaa tehdä tämän omenapaistoksen!

5 s: Videon alussa näytetään lyhyt esittelyteksti ja yleensä herkullinen aikaansaannos.

5 s: Esitellään ainesosat pöydällä: 2 omenaa, 2 rkl sokeria, 1 tl kanelia ja voita paistamiseen

5 s: Omenat leikataan ohuiksi viipaleiksi.

5 s: Sekoita sokeri ja kaneli pienessä kulhossa.

5 s: Kieritä omenaviipaleet sokeri-kaneliseoksessa, jotta ne peittyvät tasaisesti.

10 s: Näytetään paistamisvaihe kun omenat ruskistuvat ja pehmenevät.

10s: Valmiit omenapaistokset kauniisti aseteltuna lautaselle

10 s: vaniljajäätelön lisääminen annoksen päälle ja maistaminen.

Tässä esimerkki Reels kässäristä videoon, jolla on tarkoitus opettaa omenapaistoksen tekoa. Muista pitää videon rakenne nopeana ja kiinnostavana, keskittyen tärkeimpiin vaiheisiin ja näyttäviin kuviin. Käytä luovuuttasi, lisää hauskoja elementtejä ja anna persoonallisuutesi näkyä videossa! Tässä videossa voi käyttää nopeuden säätöä niin, että alun 5 sekunnin osuudet ovat 10 sekunnin mittaisia, mutta nopeutettu kaksinkertaiseksi nopeudeksi, jolloin aikaa meneekin vain 5 sekuntia.

Jos teet reelsiä vaikkapa oman yrityksesi palvelusta, käsittele reelsissä ne vaiheet, jotka asiakkaan tuotteen/palvelun valmistamisessa ovat olennaisia. Näin lisäät sitoutuneisuutta ja tuttuutta yrityksesi ja asiakkaan välille.

Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. View more
Cookies settings
Hyväksy evästeet
Evästekäytäntö
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active
Sivustomme käyttää evästeitä. “Hyväksyn evästeet” -nappia painamalla hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen. Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi. Voit halutessasi estää selaintasi käyttämästä evästeitä, poistaa tallennetut evästeet tai pyytää selaimeltasi ilmoituksen uusista evästeistä. Evästeiden käytön estäminen tai niiden poistaminen saattaa haitata joitakin sivustomme toimintoja. Voit lukea lisää evästeistä ja Suomen evästevaatimuksista viestintäviraston verkkosivustolta https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/toimintamme/saantely-ja-valvonta/luottamuksellinen-viestinta Varaamme oikeuden päivittää evästekäytäntöjä esimerkiksi palveluiden kehityksen tai pakottavan lainsäädännön vuoksi. Sivuanalytiikka (Google Analytics) lähettää tiedot eteenpäin Googlelle anonymisoituna, eivätkä ne sisällä yksilöiviä tunnisteita. Google Analytics, Google Ads-seurantakoodi ja Facebook-pikseli latautuvat sivustolle vain, jos hyväksyt analytiikka- ja markkinointievästeet. Voit muuttaa evästehyväksyntääsi analytiikka- ja markkinointievästeille alla olevasta painikkeesta. Muuta hyväksyntä analytiikka- ja markkinointievästeille
Save settings
Cookies settings